Hyvin ne kasiaiset saatiin viikonloppuna kulumaan. 100 koukun pitkään siimaan niitä laitettiin 2 iltana. Ihan kaikkiin koukkuihin ei matoa laitettu, kymmenkunta syötettiin pikkukaloilla.
Ja aamulla oli maksimissaan kahdessa koukussa enää matoa jäljellä. Suurin osa koukuista oli siis imeskelty tyhjiksi ilman kalan jäämistä koukkuun.
Lauantaiaamuna saimme 2 ankeriasta 77cm/800g ja 58cm/300g sekä kymmenkunta pientä lahnaa/pasuria. Ankeriaat oli nielly koukut todella syvälle, noin 15cm suusta löytyi koukut peratessa. Ankeriaat oli kyllä ihan mahdoton tappaakin, eivät olleet moksiskaan vaikka vasaralla hakkasi päähän. Ei muuta kun kurkku auki ja elävänä jääkaappiin, olivat sentään tänään kuolleet.
Illalla saimme vielä pienen hauen.
Sunnuntaiaamuna ei ankeriaita ollut, mutta siellä oli 3 kuhaa, joista kuitenkin isoin, noin kilon painoinen pääsi karkuun kun tyhmyyttämme nostimme sen suoraan siimasta.

Niiden lisäksi yksi 190g ahven ja useita pasureita/lahnoja. Isoimman lahnan otimme, 780-grammaisen.
Saas nähdä viitsiikö ensi viikonloppuna laskea pitkän siiman, oli se aika kova homma.