KESÄ-ERÄ 7-08: UL-kalastajan opas, opeta lusikka uimaan, kuhan herkkujigit
KALASTUSKÄRPÄNEN PURAISKOON!
Päätoimittaja Seppo Suuronen käsittelee pääkirjoituksessaan valtakunnalliseen kalastuspäivään liittyvää koululaisille järjestettyä Kalastuskärpänen-pinssin suunnittelukilpailua, jossa voittoon ylsi Vesilahden yläasteen 7-luokkalainen Laura Heinsuo yli 700 ehdokkaan joukosta. ”Nostettakoon kalahattua myös pinssi-idean keksineelle taholle. Tätä pinssiä tullaan jakamaan arviolta 20 000 lapselle ja nuorelle varsinaisen valtakunnallisen kalastuspäivän yhteydessä elokuun 27. päivänä eri puolilla maata järjestettävissä tilaisuuksissa.
Kun maamme nuorison mielenkiinnosta taistelee niin ylettömän monta tahoa, niin kaikki keinot on opittava käyttämään kalastusharrastuksen nostamiseksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi.”
TIETOA YMPÄRISTÖTIETOISILLE
”Viikoittain ilmestyvän aikakauslehden vuosikerta kuormittaa ympäristöä saman verran kuin yhteensä kolme tuntia saunomista. Viikkolehden, kuten esimerkiksi Seuran, Annan ja Suomen Kuvalehden, vuosikertaan kuluu keskimäärin 10 kiloa paperia. Fossiilisia hiilidioksidipäästöjä siitä kertyy kolmisen kiloa, mikä vastaa 15 kilometrin ajoa bensiinikäyttöisellä henkilöautolla”, kertoi paperiyhtiö UPM:n ympäristöpäällikkö Päivi Rissanen. Mainittakoon, että Erä-lehti ilmestyy huomattavasti harvemmin kuin kerran viikossa, joten myös lehden ”vihreä jalanjälki” on edellä esitettyjä lukemia merkittävästi pienempi.
ILMASTONMUUTOS JA KALAT
”On ennustettu, että kalakantoja tulee romahtamaan ja nousemaan sekä uusille kalalajeille ja kalastustavoille tulee mahdollisuuksia totuttujen saalislajien ja pyyntitapojen hiipuessa”, kirjoittaa Helsingin yliopiston kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen laajasti aihetta pohtivan artikkelinsa alkupuolella.
ARIN KALAHATUSTA
Mihin menet kilpakalastus? Onko kalakisan voiton ratkaisemiseksi todella raahattava rantaan kassikaupalla kaloja? Lisää keskustelua aiheesta
www.eralehti.fi/erablogit/arin-kalahatusta/ULTRA LIGHT - KEVYTKALASTAJAN OPAS
UL-VÄLINEET
Erikoisen kevyesti kalaan, kalustossa kirjavuutta, uutta UL-rintamalla, kevytperuke & -viehelukko, uudet UL-kelat, uudet UL-vavat.
UL-HEITTOKALASTUSTAIDOT
Ahvenia kevyesti keskellä kesää, kuhaakin kokeilemaan, taimen ja kirjolohi kevytkalastajan kiikarissa, UL-lohia istarilammilta, UL-kalastajan putkiperho, hauessa on haastetta, UL-jerkkausta, erään UL-hauen tarina.
UL-UISTELUTAIDOT
Uistele lightisti, luottouistin Shallow Shad Rap 9 cm.
MUUT KALASTUSAIHEET
OPPIA HAUENKALASTAJILLE
Lusikkauistimen uitto-opastusta antaa kalastusopas Jorma Koivuniemi. Kymppihauen hinta oli tonnin kappaleelta, laski aiheesta kirjan toimittanut Markku Myllylä. Niksejä metsälampihauille kertaa kalastustoimittaja Risto Jussila.
OPPIA KUHANKALASTAJILLE
Yöuistelusta päiväpyyntiin on jo siirtynyt kalastustoimittaja Risto Jussila ja selvittänyt samalla, mitä iso kuha syö. Kuhan herkkujigit vertailussa, kahden kauden urakasta kertoo testiryhmän vetäjä kalaopas Tom Berg.
OPPIA SÄRKIKALOJEN KALASTAJILLE
Selkävesisäynettä perhovälineillä. Vinkkinsä paljastaa Niko ”Nipa” Satto.
JARIN KANSSA KALASSA KOTKASSA
Mäntyniemen maisemissa viihtyy hauki. Kotkassakin bongattiin kaloja Kalamaratonissa.
KUUKAUDEN PERHO: SALAKKAPUPPELI
Kesäkuun puoliväli on perhokalastajalle hartaasti odotettu ajanjakso. Silloin salakkaparvet alkavat nousta koskiin ja niiden perässä ilmestyy myös taimenia.
PÖHKÖT PINTURIT
Kaveri sitaisi siimani päähän lähinnä ylensyönyttä Dumboa muistuttavan tekeleen. Oli aika lunastaa lupaukset, muistelee kalastusopas Timo Koikkalainen.
SUOMEN SUURIN KALA -LUKIJAKILPAILU
Vapasiikasarjan kärjessä 1,750 kg pilkkisiika, pistä paremmaksi! Mistä yhdistettyyn pyydyssarjaan ilmestyi kaksi yli 11-kiloista kuhaa?
ERÄ VAELTAJAN RETKIKOHTEET
Lasten kanssa kanootilla kultamailla Lemmenjoella.
Kevon reitillä puiston rajan ja maantien välissä on hyviä kalapaikkoja.
REITIT MUISTIIN
Paikkatietotarve on muuttamassa muotoaan. Kotimaisen GpsAlbum.comin, Gps-waypoints.netin ja muita uusia gps-palveluita esittelee kalastustoimittaja Arto Kojo.
TÄLLÄ ERÄÄ AJANKOHTAISTA
Haastattelussa ylijohtaja Pentti Lähteenoja, joka on ministeriön uusi korkein virkamies kalastus- ja riista-asioita hallinnoitaessa ja avainasemassa kalastuslakia uudistettaessa. Kalojen ruokahalua kasvattava feromoni on viehemaailmassa erittäin suuren mielenkiinnon kohteena. Mistä kalastusvälineet ovat kotoisin, selvittelee kalastustoimittaja Jari Tuiskunen.
Osallistu keskusteluihin
www.eralehti/keskustelut