Tänään pilkkikisoissa muokolla. Noin 50 pilkkijää ryntäsi jäälle, ja 10 aikaan alkoi itse kisa. Ensimmäisestä reiästä sain 2 vähän isompaa ahventa, mutta siihenpä se sitten jäikin. Tein lähistöllle reikiä, ja niistä tuli tulitikun mittaista ahventa ja pari särkeä. Puolen päivän aikaan vaihdoin hieman enemmän paikkaa toiselle rannalle, ja sielläpä olikin liikkeessä isompaa särkeä. Kerkisin jo innostua kun muutaman nätin särjen sain, mutta turhaan. Sieltä täältä kuitenkin sain jokusen isomman särjen, ja siinä paikassa pyörien vietin loppukisani.
Puntari näytti kisan loputtua 2.445kg. En aivan 10 joukkoon tuolla tuloksella päässyt.

Yleisen sarjan voittajalla oli 5.5 kg.