Kävin venevalkamassa eilen ja en edes muista koska olisin ollut liikkeellä sielläpäin ilman kalastusvälineitä. Kokeilin sitä isompaa moottoria kun sain sen kotona käymään. Olin varmaan reippaan tunnin siinä valkamassa ja ketään muuta ihmistä ei paikalla näkynyt. Moottoria en saanutkaan sitten toimimaan. Aluksi tuntui ihan hyvältä mutta sitten se lopuksi sitten taas leikkasi kiinni. En kirjoita mitä ajattelen siitä koska siitä tulisi vain tonnikalalle turhaa työtä. (
##&^¨*¤3
)
Kävin sitten oikein hyvässä kalapaikassa,100 % mahdollisuus saada kalaa. Porin silakkamarkkinoilla. Eipä ole tuntunut tämä peloittelu kalojen esim. nimenomaan silakan myrkyllisyydestä paljoakaan vaikuttanut ihmisten ostohalukkuuteen. Tuntui kauppa hyvin käyvän. Itselleni tarttui mukaan savustettua kirjolohta ja silakkaa kolmea eri tuotetta. Syöttinä käytin Euroja.

Iltapäivällä lähdin sitten vielä Mikon kanssa kuhajahtiin Reposaaren rautatiesillalle. Jigillä sain kaksi ahventa ja Mikko yhden. Siinä kaikki mitä saimme. Kyllä kannatti ajaa noin 70 kilometriä niiden saamiseksi.

Yksi papparainen onki sitkeästi pohjaongella kaikki muut kymmenisen kalamiestä kokeili jigejä. Pohjaonkeen tuli noin kymmenisen minuutin välein kalaa, suurin osa näytti olevan särkiä mutta kyllä papparainen ahvenia kotiinkin sai "riittävästi" viedäkseen.