Porin merialue on aika laaja käsite. Mikäli oikein tuota maantiedettä josku viime vuosituhannella opettelin niin Porin merialue on yhteydessä mm. Suezin kanavan kautta punaiseen mereen. Näinollen se seikka että tarkoitukseni oli saada punaiselta mereltä kaloja voidaan edelläolevan kirjoituksen perusteella laskea kuuluvaksi reissuraporttiin Porin merialue. Ei vaiskaan, en vain viitsinyt yhden kirjoituksen takia aloittaa uutta ketjua joka ei kuitenkaan kovin pitkälle olisi "kantanut"
Heti ensinmäisessä tapaamisessa oppaiden kanssa tuli ns. "lunta tupaan". Kertoivat että eivät tietäneet mitään rannalta kalastuksesta ja epäilivät että ei olisi edes mahdollista syystä että osa kaloista olisi rauhoitettuja ja osa mahdollisesti jopa myrkyllisiä. Tämän saman toisti myös muutkin oppaat. Syvänmeren kalastusta ehkä olisi löytynyt mutta siitä en ollut kiinnostunut. Näinollen ainoaksi mahdollisuudeksi jäikin todellinen pyydystä ja päästä kalastus ilman tuota pyydystämistä. Käytännössä tämä tarkoitti sitten snorklaamalla tutustumista paikallisiin kaloihin. Ihan hienoa sekin mutta....
ps. kirjoitin tuosta hieman enemmän heittikseen osioon misää muualla olet kalastanut.