Joten mikäs olis sellainen järkevä kapistus tällä hetkellä?
Yleiskäyttöön tulee, eli käytetään sekä kesällä että talvella.
Tavaraa saisi mahtua mahtua sisällekin, että ei aivan pienin tarvitse olla.
Ja jos nyt kuitenkin pysyttäisiin sellaisissa inhimillisissä hinnoissa, eli alle 50e paketissa.
Oltava vedenpitävä ja selainen istuin, että siinä voi edes istua muutaman tunnin ilman että verenkierto loppuu ekan vartin jälkeen jaloista

Itse ostin juuri uuden repun hongkongista ~25€. Reppu on isohko (hyvä asia mulle), mikä on pilkkijakkaralla varustettu ja tilaa on paljon repussa on paljon.
Vavat saa kätevästi sivutaskuihin.
Etu ja taka taskuihin sitten saa kaikki muut tarvikkeet, kuten sohjokauhan, pilkkikukkaron( tai mulla uistinrasia), pihdit, puntarit ym. Sekä jos tila meinaa jostain syystä loppua, niin isoimman taskun yllä on vielä 1 tasku minne saa kamaa kans.
Isoimpaan keskitaskuun saakin vähän varavaatteita, termari pulloja muutaman, eväät, saa sinne polttopuutkin (tai mä ainakin osaan asetella ne sinne hyvin ja sopivasti

), sekä muovipusseja kaloja varten.
Kanto remmeihin saa kännykän sille tarkoitettuun taskuun ja sitten vielä sivuille tuleville pehmusteille saa kamaa ja toisessa on pieniä kumilenkkejä joiden väliin voi laittaa jotain karkki patukoita hiukopalaksi jos käveleminen alkaa puuduttamaan.
Sitten repussaa on myöskin lenkit mitkä voi laittaa mahan kohtaa ympäri ja kiinni. Näin reppu ei pääse valahtamaan alas, sekä vielä tuolille on tehty oma tarranauha niin sen voi kiertää sen ympäri ja se ei pääse avautumaan heti kun lasket repun selästäsi.
Ainut miinus tässä repussa on, että pohja ei ole kunnolla vedenpitävä selvästikkään. Vähän se voi kestää kosteaa, mutta esim. lumelle jos sen lasket ja 30min sen päällä istut niin pohja märkä 99% varmuudella. No tätä varten aijon ommelluttaa sinne kumipohjan itse. Voin laittaa kuvia repusta jos sellaisia haluat joiden avulla saattaa olla helpompi hahmottaa repun koko ja muoto.
Ja vielä sen verran, että isoin keskitasku ja kaikki muutkin taskut menee vetoketjuilla kiinni, ja tuo keskitaskun ylläoleva tasku on tavallaan isoimman taskun kansi vielä, mutta siinä on oma erillinen vetoketju jolla saa taas taskun avattua.
100% varma olen, että tää kestää yhtäkauan mulla kuin vanha reppu eli sen 10vuotta, jota käytin ympäri vuoden yleensä.
Edit: Ja olen nyt kokeilu mielessä istunut ~1h tuon penkin päällä läppäri sylissä ja ei tunnu vielä missään, että penkki on hyvä myöskin.
Edit2: Ja tässä siis vastaus aiheeseen, mikä pilkkireppu nykyään on käytössä.