jees!
Alkaa vit....s pikkuhiljaa loppumaan.

Kävin ortopedin vastaanotolla jälkitarkastuksella. Moni on voinut ajatella sitä kun en lainkaan ole käynyt pilkillä vaikka aikaa siihen olisi ollessani tapaturmaeläkkeellä. Kaikki alkoi
pari vuotta sitten kun iso teräspalkki kaatui jalkani päälle ja murskasi kaikki luut polven alapuolelta. Kun ambulanssi sai minut sairalaan ja kuvat saatiin otettua, kysyin lääkäriltä miltä se näyttää. .. Lääkäri sanoi että jos hän suoraan sanoo niin se jalka on ihan pa**ana.
Siiheen sitten laitettiin levyjä ruuveilla, ja tehtiin luusiirtoja jotta saataisiin jalka pysymään jonkinlaisessa ryhdissä. <levyt rupesivat märkimään puolenvuoden päästä ja edessä jälleen leikkaus. Suurin ongelma oli se että polvea ei voitu korjata ennekuin on saatu polven alapuolelle senverran lujaa luuta että siihen saisi jotain kiiinnitettyä.
Nyt joulukuussa leikattiin jälleen ja tehtiin teräksestä ja muovista koko polvi ja siihen läheisesti liittyvät luut uusiksi.
Maaliskussa voi sitten
kahden vuoden käytön jälkeen heittää kävelykepit vaikka hevon per....
Jees nyt tuntuu hyvältä, Jos oikein hyvin menee niin lopputalvesta voinen oikein kalastusreissuillekin päästä