No niin nyt on sitten luvattu vesisadetta maanantai-illasta tiistaiseen. Täytyykin sitten mennä ämpärin kanssa tuonne asfalttitielle katsomaan sitä mieletöntä matomäärää mikä siellä vain odottaa ottajaansa.

Toivottavasti kaikki ihmiset ymmärtävät mistä on kysymys. Muutenhan on pelkona että valkotakkiset hoitajat tulevat ja korjaavat papparaisen piipaa autoon, kun kuvittelevat että ko papparainen olisi siellä marjoja keräämässä. Kyllä se on niiin että tämäntapainen "marjastaminen" ei täällä kaupungissa ainakaan ihan jokapäiväistä touhua ole.
Muistuukin tuosta mieleeni kun silloin aikoinaan kun jalka ei vielä "piiputtanut" ja pystyi poimimaan kastematoja, ajoin yhdelle hyvälle paikalle vanhan hautausmaan viereen.( siis käytöstä jo 1800 luvulla poistetun) Otin ämpärin autosta ja taskulampun mukaani, olihan pimeää ja kellokin lähellä puoltayötä. Silloin tuli poliisi-auto autoni taakse ja ko virkamiehet katsoivat minua kuin olisin jostakin laitoksesta karannut. Siinä sitten selittämään että kastematojahan minä vain olen hakemassa. Poliisit katsoivat hetken hitaasti ja lähtivät pois, tekivät kylläkin vain pienen kierroksen ja ajoivat hitaasti uudelleen ohitseni ennenkuin todella poistuivat paikalta. Eikä siellä edes ollut niitä kasiaisia.
