Kaverilla kävi taas niin, että oli ollut yksinään pilkillä eräällä joella. Oli sitten sattunut kävelemään sellaisesta kohdasta jossa kivi alapuolella. Siinä kohtaa oli virtaus sitten kiven avulla syövyttänyt jäätä ja kaveri siitä läpi niin että pipo vaan heilahti.
Sieltä hän pomppasi sitten ylös ja lähti autoa kohti nopeasti menemään koska ilma oli erittäin kylmä.
Pahin tilanne tässä tapauksessa oli vasta auton luona, oli kaveri niin kovin jäätynyt ja kohmeissaan ettei saanut autonavaimia millään ilveellä kaivettua housuntaskuistaan.
Hän luuli jo että henki lähtee kun ei onnistunut millään, jonkun IHMEEN avulla hän sitten jonkun ajan päästä sai avaimen taskustaan.
Eli tästäkin tapauksesta voi antaa kaikille pilkkijöille neuvon, että kaivakaa se auton, mökin tai talonne avain esiin heti kun olette päässeet jäältä pois, ensimmäisten juoksuaskelien aikana kannattaa kaivaa avain esille.
