Dodiin, huomenna korkataankin todennäköisesti kalamies3:n kanssa pilkkikausi lähijuovalla

Jäälle siellä ei ole vielä mitään asiaa, jäätä joka paikassa suunnilleen 3-5cm kun tänään kävin katselemassa. Siispä pilkitäänkin eräältä laiturilta jonka alla on noin kaksi metriä syvää. Samanlaista saalista tuskin saa odottaa kuin Allu-Santerilla.

Juopa oli aikoinaan yhteydessä kokemäenjokeen joten kyllä siellä vieläkin kalaa on muttei mitään isoja. Kolmen kilon hauki on suurin jonka olen sieltä kuullut saavan, ja oma enkka siellä on n. 250g ahven.
No, huomenna palataan asiaan.