Kävin tuossa äsken kattomas järvellä että joko sitä pian sais alkaa hapuilemaan kalavehekeitä käsiin, mutta ei tarvitte ainakaan pariin viikkoon vielä havitellakaan

Järvi vielä aivan jäässä, eikä jää ollut edes vielä muuttunut tummaksi, eli kestävyyttäkin olisi vielä reilusti. Täyttökanavakin oli vielä aivan jäässä, joten ei tule vielä vettäkään kunnolla, kun se sulaa niin siitäkin menee vielä yleensä vähintään viikko että järvi alkaa sulamaan.
Kuun lopussa toiveissa päästä järvelle

Lämmin viikko piti olla ja osaksi on ollutkin, mutta kun aurinkoa ei ole pahemmin näkynyt niin keli on ollut silti aika viileätä, eikä kevät ole edistynyt viikon aikana oikein mihinkään
