Siinä oli syvää 1-2,5 metriä, koko siltä väliltä tuli kalaa, oli ihan sama missä kohtaa laituria istui. Se laituri on muuten tosi pitkä, noin 30 metriä.
Kalat tosiaan kävi kiinni yleensä jo siinä vaiheessa kun pilkki oli vajonnut puoli metriä, eli matkalta kiinni kävi melkein koko ajan.

Jigillä koitettiin vasta sitten kun pilkillä kalan tulo lakkasi. Mitään ei tullut. Itse asiassa se jigiahvenkin tuli vain sitä jigiä uittamalla laiturin vieressä, se ei siis tullut heittelemällä.
Ja se jigi millä kalastin oli ihan aika iso kalajigi, se ei tuntunu estävän pienien ahvenien syömisintoa, sain jigillä n. 50g ahvenenkin. Eli kyllä aikas isoon jigiin pienetkin otti, melkin itsensä kokoiseen.

Ei niitä ahvenia nyt sitä neljää kiloa ollutkaan, se oli sellainen arvio. Oikea määrä oli 3635g.
Kalat tuli tosiaan noin puolen tunnin aikana. Perinteisen 60 grammaa laitoin filerajaksi ja äsken vedin ne fileiks. Alle 60 grammaisia oli 29 kpl ja ne painoivat 1111g (

) eli keskipaino 38g. Yli 60g ahvenia oli 27 kpl ja niillä painoa 2524g, keskipaino 93g. 10 suurinta painoi 1313g (

) Kaikkien kalojen keskipainoksi siten muodostui 65 grammaa, ainoastaan olen kerran saanut talvella tuolta pilkillä yhtä isoja keskipainoltaan. Silloinkin kalaa oli 3,5 kiloa, mutta niiden pilkkimiseen meni 6 tuntia.
Reilun puolen tunnin päästä lähden laituripilkille samalle järvelle, mutta noin 5 km eri paikkaan. Siellä on venelaitureita joilta on hyvä pilkkiä. Sieltä sain muutama vuosi sitten ihan hyvin ahventa, ne oli tosin pieniä, ihan pari oli yli 100g silloin. Saas nähdä mitä tänään tulee.
Ai niin meinasin unohtaa, tuosta 2524g:sta ahventa tein filettä tasan 857g, eli noin 34% ahvenien painosta tuli filettä.
Kalapaikka on muuten tämän näköinen
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=2473354&y=6816109&sc=16000&text=laituri&action=link&cx=2473314&cy=6816141&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=FI