Lyhyt ja ytimekäs vastaus: on
Niin väittää lukion biologian kirja.
Rapua olen maistanut muutaman kerran, ja aina on ollut yhtä pahaa.
Jos olet syönyt rapuja jotka ovat juuri pyydettyjä (samana päivänä) niin ne voivat maistua hieman mutaisilta, mutta kun pidät rapuja muutaman päivän sumpussa niin se maku katoaa. Ja eihän rapuja niinkään syödä vaan niillä vain herkutellaan ja siihen kuuluu paljon muutakin esim. juomat

. Takaisin asiaan eli olen ravustanut niin itselleni kun myös olen ollut yhdellä kaverilla muutamana kesänä töissä ihan pelkästään ravustamassa, mertoja oli suunnilleen sata ja niihin piti tietenkin aina vaihtaa syötit ja vaihtaa paikkaa tarvittaessa. Rapuja kertyi parhaimpina päivinä noin 300 ja siihen kuuluu katiskoihin menneet ravut. En nyt aivan ymmärrä tuota että ravuilla ei olisi ala mittaa, meinaan kun ei sillä ole mitään laissa asetettua mittaa nykyään. Se on vain jäänyt että ei oteta alle 10cm lyhyitä rapuja, koska niissä ei ole mitään syötävää.