Miten tuuli ja lähinnä tuulen suunta vaikuttaa kalapaikkasi valintaan? Itse yleensä olen pitänyt parempana paikkana sellaista mihin tuuli käy. Toisin sanoen pyrin katsomaan sellaisen paikan missä tuuli on vasten kasvojani. Jotenkin samaa periaatetta noudan myös kun olen heittelemässä. Tätä aihetta olenkin jo sivunnut yhdessä reissuraportissa jossa olimme Mikon kanssa tuulen suojaisella puolella kun todennäköisesti

sitten olisi kalaa saanut paremmin tuulen puoleiselta rannalta. Katsotko mistä tuuli puhaltaa kun menet ongelle ja vaikuttaako se sinun kalapaikkasi valintaan?
Lainaus itseltä:" ...... Viimeksi kun olimme Mikon kanssa Kallossa niin luulisin että tuuli oli väärästä suunnasta. Mikäli oikein muistelen niin aikoinaan vanhat ukot oli sitä mieltä että kallosta sai parhaiten kaloja kun oli pohjoistuuli. Nyt kun siellä viimeksi olimme niin tuuli oli kyllä lähinnä etelästä päin. Ehkä? siitä johtuikin että ei sieltä oikeastaan kukaan kalaa tuntunut saavan vaikka kalastajia siellä kyllä paljon olikin. Tämä tuuli olisi taas parhaiten sopinut Reposaaren sillalle ja siellä vielä meren puolle. Tämä siis minun käsitykseni. Olisimme varmaan sinne ajaneetkin mutta kun matoja oli niin vähän niin sen takia ei olisi sinne enään kannattanut mennä."...