Sunnuntaina avautuu ankeriaan onginta, siis mulla 
Nyt on paikat luodattu ja isoja möhkäleitä tiedossa, samasta järvestä jo 2 suomen ennätystä saatu, kalastus painetta ei ole siinä järvessä lainkaan, elikkä hyvät mahdollisuudet on saada hyvä saalis 

Varusteena mukana on 4 vapaa täyn kera koholla, syötti lilluu pohjassa ja odotellaan kohon lähtöä.
2 vapaa pohjaongella ison kastematosen kera, niisäkin koho.
Kalastus tapahtuu veneestä syvänteen kohdalla.

Kävin tuolta heittiksen puolelta "lainaamassa" omia kirjoituksiani, niin ei tarvitse niitä uudelleen kirjoittaa.

Ankerias on kauan ollut tiedemiesten suurena arvoituksena. Jostakin niitä vain on ilmestynyt pieniinkin metsälampiin. Nykyään sille osatan jo antaa arvoa yhtenä herkullisempana ja rasvapitoisimpana kalana. Liittyypä siihen vielä vanhaa taikauskoakin, sillä sen saamisen sanotaan tietävän onnettomuutta. Yleensä sitä ei sisävesien rannoilla haluta syödä vaan myydäään se huvila-asukkaille.

Meillä tavataan ankeriasta yleisesti Itämeressä sekä Suomen -ja Pohjanlahdessa, kuin myös näihin laskevissa sisävesissä. Pituus on yleensä 60 - 120 sm kookkaimpien paino 3.5 kiloa mutta on tavattu 1.5 metriä pitkä ja 5 kiloa painaviakin. Ankerias on erittäin voimakas ja sitkeähenkinen kala. Niinpä väitetään kansan keskuudessa, että mies voi riippua seinälle ripustetun kookkaan ankeriaan koukistuneeen pyrstöpuolen varassa.  Ankerias kutee ainoastaan Sargassomerellä noin 4 - 5 kilometrin syvyydessä. Mitä lähemmäksi itää ne ajautuvat sitä enemmän ne kasvavat ja pyrkivät suolattomaan tai ainakin vähäsuolaiseen veteen. Merkillistä on että kaikki tänne saapuvat ankeriaat ovat naaraita. Tultuaan sukukypsäksi ne palaavat Sargassomereen jäädäkseen loppuelämäkseen sinne.

Viimevuosina on ankeriaita istutettu useisiin sisävesiin, poikasia on ollut Tanskasta saatavilla. Ankerias elää äyriäiseläimillä ja kaloilla.  Sitä pyydystetään pitkälläsiimalla  eksyen joskus rysäänkin. Ankeriassiima lasketaan tasaiselle savi-tai mutapohjalle, sillä ankerias asustaa alueilla missä se voi kaivautua pohjaan. Paras syötti lienee merilevien alla elävä katkorapu eli reekka. Lisäksi voidaan käyttää matoja tai kalanpaloja. Ammattimaisesti sitä pyydystetään ankeriaisrysillä. Paikoin merenrannikolla harjoitetaan keilimistä, eli atraimen kanssa pyydystämistä.

Toisinaan kuulee väitettävän että ankerias nousee öisin hernepellolle, todennäköisesti tämä pitää paikkansa koska ankeriaita on tavattu pienissä metsälammissa mihin ei ole vesitse yhteyttä. Tätä todistavat Ruotsissa ja Tanskassa tehdyt tieteelliset kokeet. Ankeriasta syödään pääasiassa savustettuna, kylmänä kalana tai paistettuna.  Näissä muodoissa se on parhaita herkkuja, mitä voileipäpöytämme saattaa tarjota. Myös hiillostettuna se on hyvää. Perattaessa ankerias tavallisesti nyljetään. Tässäkin on käytetty lähdeaineistona lähes  uunituoretta kirjaa ?? Kalamiehen käsikirja vuodelta 1956 !!! 

Olin nuorena miehenä ongella Harjavallan voimalaitoksen patolukkujen alapuolella. Harjavallan voimalaitos on ensinmäinen este Kokemäenjoella mereltäpäin tultaessa ja siihen pysähtyvät kaiki kalat. Kalapaikalle pääsi käytöstä poistettua tukkiränniä pitkin.  Paikalla oli kalastus kielletty.!!   Nyt kun siitä on kulunut jo noin neljäkymmentä vuotta niin rikosoikeudellinen vastuu on vanhentunut ja voin tämän kalastusrikoksen tunnustaa. 

Olin kylläkin onkimassa aivan jotain muuta kuin ankeriaita, mutta sain niitä kaksi kappaletta puolentunnin sisällä. Onkivälineenä oli tavallinen mato-onki  ja syöttinä kastemadon puolikas. En tiedä onko ankerias todella voimakas kala vai vaikuttiko voimakas virta siten että sain tehdä kunnolla töitä että sain ne ylös. Toinen oli noin kilonen ja toinen hieman suurempi.

Nyttemmin voin vielä tunnustaa että pelkäsin niitä ankeriaita  ja en uskaltanut ottaa koukkua niiden suusta vaan katkaisin siiman ja laitoin kalat siimoineen päivineen pussiin jonka sidoin hyvin kiinni. Ne näyttivät aivan käärmeiltä ja vaikka kuinka puristin niin ne kietoutuivat tiukasti käden ympärille.

Vein molenmat kotiin ja siellä eräs naapuri neuvoi niiden jatkokäsittelystä.  Ensin nuttasin hengen pois.( olivat hengissä) Sitten naulasin ne olikohan se pyrstöstä vai päästä seinään tein puukolla ympäri kalan viillon ja vedin nahan kuin tupesta pois. Muistaakseni niillä ei kovinkaan paljoa sisäelimiä ollut. Sitten paistinpannuun tirisemään. Rasvaa ei tarvinnut laittaa koska ne olivat niin rasvaisia kaloja. Maku oli aivan mahtavan hyvää.

Niin nähdäänkin. kireitä.