Itselläni ei ole kissaa eikä koiraa, emäntä on

, mutta se ei nyt tähän aiheeseen oikein "istu". Siis otsikon mukainen kysymys,
mitä teette ns. roskakaloille, joita tässä tapauksessa ovat esim. pasuri ja sorva sekä pienet särjet. Pikkuiset särjet varmaan olisivat aivan oivaa syötävää kissoille ja pasuritkin kuuluisivat todennäköisesti samaan kastiin. Mutta entäs isot sorvat/ pienet särjet, mitä käyttöä niille voisi keksiä? Isoista särjistä saa kyllä komeita fileita joita voisi sitten sekoittaa muiden (lähinnä ahvenen/ hauen) fileiden joukkoon ja jauhaa kalapullien raaka-aineiksi.
Mutta nämä muut roskakalat. Heitättekö ne takaisin vai viskaatteko maihin jotta kalavesistö puhdistuisi moisesta. Mikäli näin toimitte niin muistakaa että myös pienet kalat kärsivät huonosta kohtelusta. Itse olen päästänyt omalla kalapaikallani venevalkamassa ko kalat takaisin kun sitä kissaakaan ei ole. Vastaavasti esim. merellä veneestä onkiessani / isossa joessa esim. Reposaaren sillanpielessä, kyllä taasen otan kaikki pienet roskakaalt ylös ja tapettuani ne lasken virran vietäväksi josta kalalokit ne äkkiä korjaavat.
Yleensä päästän ne menemään, mutta joskus tulee pienet särjet ja muut roskakalat otettua syöteiksi esim. katiskaan tai hauen ongintaan. Tuo Igors vinkki, että tappaa ne maissa ja päästää sitten virran mukana kalalokeille syötäväksi on pirun hyvä neuvo.

Näin voimme vähentää roskakaloja, mutta eivät kaikki roskakalat ole ongelmaksi luonnolle. Itse Herra tuolla taivaassa ne loi veden valtakuntaan elämään.
